LOGO

Etusivu

EHDOLLA EDUSKUNTAAN

Politiikka ei ole vain mielipiteitä, se on myös vaikuttamiskeinojen ja -paikkojen tunnistamista. Politiikassa tarvitsemme enemmän ihmisten kohtaamista, inhimillisyyttä ja reiluutta. Olen määrätietoisesti halunnut kehittää valmiuksiani vaikuttamisurallani yli 10 vuoden ajan. Nyt haen rakkaan kotiseutuni ihmisten tukea innolleni käyttää osaamistani ja kokemustani eduskunnassa. Vahva kotiseutu tehdään yhdessä.

Harvat asiat ovat nykyajassa pysyviä – paljon on jo minunkin aikanani muuttunut. Minua kiehtoo ihmisten sopeutuvaisuus ja puhuttelee se, kuinka Suomessa on haluttu pitää jokainen muutoksessa mukana. Yhdessä on pärjätty ja menestyttykin. Sellaista kotiseutua ja Suomea minä haluan olla rakentamassa. On tapana sanoa: kaveria ei jätetä. Reilu yhteiskunta ei tee niin jatkossakaan. Huolenpidon yhteiskunnassa jokainen on tärkeä.

Yhteiskuntana tarvitsemme huolenpitoa ja turvallisuutta jatkossakin. Minulla on palo etsiä ratkaisuja, kuinka tulevaisuudessakin saamme ihmisille töitä ja pöytiimme puhdasta kotimaista ruokaa, kuinka pidämme ilmastostamme huolta niin, että saamme jatkossakin elää sovussa puhtaan luonnon kanssa. Haluan olla kehittämässä Itä-Suomea pitkällä sihdillä niin, että alueemme elinvoima ja osaaminen korostuvat. Teot ja toimet tässä päivässä, katse tulevassa.

Uskon siihen, että kun asioita ja ihmisiä katsotaan samalta tasolta suoraan silmiin, johtaa se silloin hyvään. Onnellinen ja turvallinen kotiseutu tehdään yhdessä.


– Sallamaarit –

ONNELLINEN, TURVALLINEN KOTISEUTU

Minä rakastan tätä maata, kädenjälkiä ihmisten 

Me suomalaiset teemme ison ratkaisun ja suunnanvalinnan vaalisunnuntaina. Annammeko äänemme vastakkainasettelulle vai eheän ja yhteistä ymmärrystä rakentavan Suomen puolesta? Rakennammeko Suomea kokonaisuutena vai Helsingin, Turun ja Tampereen ehdoilla? Mahdollistammeko hyvän…

Perheet politiikan keskiöön 

Syntyvyys Suomessa on laskenut jopa 1800-luvun nälkävuosien tasolle: huolestuttava signaali perheiden tulevaisuudenuskosta ja samanaikaisesti valtava uhka koko yhteiskunnan kestävyydelle.   Minulle jokainen koti on maailman keskipiste. Politiikan tehtävä on luoda toivoa…

43 pointtia äänestää Sallamaaritia

Arvot: reiluus, inhimillisyys, luottamus.  Sosiaalisuus: ihmiset ovat maailman paras asia! Toisiin tutustuminen on minulle luontevaa ja ihmisten kanssa toimeen tuleminen on valttikorttini.   Kohtaaminen: äiti Teresan sanoin älä koskaan luovu siitä,…

#SALLAMAARIT2019

Esko Aho on ensimmäinen jälkeni politiikan tunnemuistissa. Vuonna 2000 käytiin Suomessa presidentinvaaleja ja 12-vuotias Sallamaarit oli täysin vakuuttunut kännykkäiskä Ahon kyvykkyydestä maamme presidentiksi. Huoneeni oli täynnä Ahon postikortteja ja oven takaa avautui nuoren tytön oma pieni kampanjatoimisto. En juurikaan muista Ahon poliittista sanomaa, mutta tunnejälki on edelleen vahva: suoraselkäisyys, reiluus, silmiin katsominen, inhimillisyys ja lämpö. Toimintatapoja ja arvoja, joita kunnioitan valtavasti. 

Pienyrittäjäperheen tyttärenä minulle on verenperintönä siunaantunut sisukas luonteenlaatu, vastuunkanto ja stressinsietokyky. Olen päätöksentekokykyinen ja minulla on ratkaisunhakuinen ote niin elämään kuin työhön. Rakentavasti ja asioita eteenpäin saattava kritiikki on minulle luonnollinen tapa toimia. Elämässä ja työssä minulle on tärkeää jatkuva kehittyminen ja itsensä haastaminen. 

Rakastan lukemista: mielen ja ajattelun haastaminen on jännittävää ja antoisaa. Mielen lisäksi myös keho on pidettävä virkeänä ja vahvana. Liikunta haastaa kroppaa ja tekee mielelle hyvää – lenkkeily, painojen nostelu sekä soutulaite saavat hien irtoamaan. Kun aikaa on, nautin vapaa-ajalla ruoanlaittamisesta ja kukkien sitomisesta – politiikan ja vaikuttamisen vastapainona on ihanaa, kuinka lyhyessä ajassa saa tarvikkeista työllä valmista nopeasti.  Onni rakentuu perheeseen ja läheisiin: elämä tapahtuu yhdessä nauraen, jutellen ja touhuten. 

Lähdin politiikkaan vuonna 2008 Siilinjärven kuntavaaleissa. Sain luottamuksen kuntapäättäjän työhön kunnanvaltuustoon: tuo ura valtuustossa jatkuu edelleen. 2008 syksy myllersi vapaa-aikani muutoinkin uusiksi, kun lähdin Pohjois-Savon Keskustanuorten ja Keskustan järjestötoimintaan mukaan. Vuodet poliittisessa järjestötyössä opettivat politiikan tekemisen sekä onnistumisien, että virheiden ja epäonnistumisienkin kautta. Loin verkostoja, tutustuin ihmisiin ja puolueeseeni sisältä ahkerasti.  

2012 sain kutsun Riikka Pakariselta Euroopan parlamenttiin. Huippukokemus Brysselin sykkeeseen EU-instituutioiden pesäkkeeseen. Työskentelimme alue- ja maatalouspolitiikan parissa: äärimmäisen tärkeää lainsäädäntötyötä erityisesti Itä-Suomen kannalta. 2014 eurovaalien jälkeen jatkoin työtä Paavo Väyrysen kanssa. Väyrysen valiokuntatyössä keskiössä olivat kehitystyö ja ulkopolitiikka. Kausi osui ankaraan aikaan, kun Venäjä miehitti Krimin: Euroopan unionilta, rauhanyhteisöltä, vaadittiin tiukkoja toimia arvopoliittisesti.  

2015 kävin ensimmäiset eduskuntavaalini. Valmistauduin työhön innolla ja intohimolla, mutta työtä en kuitenkaan tehnyt yksin. Sen jos jonkin politiikka on opettanut, että tämä homma, se on joukkuetyötä. Tuolloin SM-liigaksi itsensä nimenneen joukkueen kanssa mentiin pitkin poikin Savo-Karjalaa. Työ oli kovaa ja sitä tehtiin täysillä. Tiimihenki kasvatti itse asiassa tuon joukkueen kampanjaa itseänsäkin suuremmaksi. Tuolla vahvalla joukkuetyöllä saavutettu tulos yllätti, mutta ennen muuta kannusti. Kannusti silloin ja kannustaa edelleen. Lähes 4000 äänestäjän luottamus jätti minuun sykkeen. Ja kun nyt vertaan oloani neljän vuoden takaiseen, voin vain todeta, että palo ja intohimo politiikkaa, vaikuttamista – yhteisten asioiden eteen tehtävää työtä kohtaan on vain vahvistunut. 

2015 ja 2019 eduskuntavaalien välissä vaikuttamisen tehtävät eivät jääneet. Aloitin 2015 syksyllä työt opetus- ja kulttuuriministeriössä nuorisotyön- ja politiikan osastolla. Työskentelin nuorisojärjestöjen vuosittaisen avustusten kanssa. Ymmärrykseni valtionhallinnon rattaiden liikkeestä avautui sisältä päin katsottuna uudelleen: tehostamista on vara tehdä ja paljon.  

Savolainen elävä luoteeni kaipasi kuitenkin virkamiehen tehtävästä luovempaan ympäristöön. Siirryin 2016 loppuvuodesta vaikuttajaviestinnän tehtäviin ja aloitin työn politiikan ja vaikuttamisen asiantuntijatehtävissä. Vaikuttajaviestinnän konsultin työn keskeisin tehtävä on tulkita elinkeinoelämän ja politiikan, politiikkojen välistä maailmaa – toimia sillanrakentajana ja tulkkina toinen toiselleen.  

Nyt tie vie kohti eduskuntaa. Vaikuttamisen pöydän ympärillä olen saanut reilun 10 vuoden aikana toimia useassa tehtävässä, nähdä ja kokea sekä päättäjän, avustajan, valtionhallinnon että yksityisen sektorin roolit. Verkostot ovat kasvaneet, osaaminen vahvistunut ja monipuolistunut. Vuodet politiikassa ovat opettaneet, että tämä laji ei ole vain mielipiteitä: se on myös vaikuttamiskeinojen ja -paikkojen tunnistamista.  

Tavoittelen nyt vastuunkantajan roolia kansanedustajan tehtävään Savo-Karjalan vaalipiiristä ja tuohon työhön olen valmis. Kansanedustajuus ei ole status, joka ulkoapäin annetaan. Kansanedustajuus on tehtävä, joka täytyy rakentaa ja luoda jokaisen edustajan itse.  

 

Työkokemus
Vaikuttajaviestinnän konsultti, Blic 2016 –
Pääsihteeri (arviointi- ja avustustoimikunta), opetus- ja kulttuuriministeriö 2015-2016
Mepin parlamenttiavustaja, Euroopan parlamentti 2012-2015
Myyjä, DinSko 2007-2012

Luottamustehtävät
Suomen Keskusta
Puoluehallituksen jäsen 2018-
Ruokapoliittisen työryhmän jäsen 2018
Puoluevaltuuston jäsen 2010-2015

Pohjois-Savon Keskusta
Puheenjohtaja 2018-
Varapuheenjohtaja 2010-2012
Piirihallituksen jäsen 2010-2012, 2018-

Siilinjärven kunta
Kunnanvaltuutettu 2009-
Teknisen lautakunnan puheenjohtaja 2012-2017
Teknisen lautakunnan jäsen 2009-2017

Suomen Kuntaliitto
Valtuuston jäsen 2013-

Pohjois-Savon Keskustanuoret
Puheenjohtaja 2010-2012
Johtokunnan jäsen 2009-2012

Koulutus
Yhteiskuntatieteet, Itä-Suomen yliopisto, 2009-
Tradenomi, Savonia ammattikorkeakoulu, 2011
Ylioppilas, Siilinjärven lukio, 2007